Kaikki jo sanottu?
”Kaikki on jo sanottu” on tuttu hoku kirjoittajien keskuudessa. Väite on toki tietyssä mielessä pitkälti tosi, mutta liian usein sillä myös perustellaan tuoreen sanottavan puutetta omassa tai muiden tekstissä. Kaikkea ei ole aiemmin sanottu ja vanhojakin asioita voidaan sanoa uusin ja oivaltavin tavoin.
Ajatusta ovat eri näkökulmista tarkastelleet useat aforistikot.
Kaikki jo sanottu mutta ei kaikille. (Eero Suvilehto)
Kaikki jo sanottu, mutta ei vielä kuultu. (Sami Feiring)
Kaikki on jo sanottu? On puhuttava jostakin muusta. (Arto Seppälä)
Kaikki on jo ennen sanottu ja sekin on jo ennen sanottu. (Raimo Koivistoinen)
Piru periköön sen, joka on ennen ajatellut minun ajatukseni - kukahan saakeli senkin on jo sanonut. (Kalervo Tuukkanen)
Joka ensimmäisenä sanoi "kaikki on jo sanottu" tuli lausuneeksi jotain uutta. (Giovanni Soriano)
Kukaan ei voi sanoa sellaista, mitä ei jo olisi sanottu. Mutta jokaiselle on suotu huvi keksiä ruuti uudestaan. (Toini Havu)
Jos me välähdykseltä näemme jonkin totuuden ja luulemme keksineemme jonkin uuden viisauden, voimme olla varmat, että sadat tahi tuhannet ovat sen ennen meitä keksineet satojen, ehkäpä tuhansien vuosien kuluessa. (Maria Jotuni)
Tyhjä paperi. Olin kirjoittanut siihen kaiken, mitä kukaan ei ollut koskaan ennen kirjoittanut. (Juhani Mäkelä)
Ehkä kaikki inhimillinen ajattelu on loppujen lopuksi vain kuolleiden ajatusten sielunvaellusta. (Antti Pelttari)
Hipaisenko vainajien unia kun näitä ajatuksia ilmestyy? (Anne Hänninen)
Ei ole uusia ajatuksia, vain uusia lauseita. (Heikki Morgan Hämäläinen)
Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina, mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen: ei ole mitään uutta auringon alla. (Saarnaaja 1: 9)
Vaikka jostakin sanottaisiin: katso, tämä on uutta, on sitäkin ollut jo muinoin, kauan ennen meitä. (Saarnaaja 1: 10)
Aina kirjoittaessani jonkin lauseen pelkään syyllistyväni plagiointiin, sillä kaikki on jo kirjoitettu kertaalleen. (Žarko Petan)
Kaikki on jo sanottu, mutta kaikkea ei ole vielä annettu ilmi. (S. J. Lec)
Kaikki on jo kirjoitettu, muttei onneksi vielä ajateltu. (S. J. Lec)
Kaikki on jo kirjoitettu. Kirjailijoiden tehtäväksi on jäänyt vain nyanssien hiominen. Kova onni, varsinkin suurten yleistysten aikana. (S. J. Lec)
Kaikki viisaus on jo ennen ajateltua; täytyy vain yrittää ajatella se uudestaan. (Goethe)
Kaikki suuret ajatukset ovat periytyneet meille, jotta ajattelisimme ne uudestaan. (V. A. Koskenniemi)
ajatellessani elän lainavaroilla
omavaraiseksi tuskin kukaan pääsee
(Mikko Kivekäs)
Ajattelusta puheen ollen: pystyttäkää muistomerkki bumerangin keksijälle. (Viljo Römpötti)
Nullum est iam dictum, quod non sit dictum prius. (Terentius)
(Nykyään ei sanota mitään, mitä ei olisi sanottu aiemmin.)
Photo: Sami Feiring, Location: Kallio, Helsinki, Finland
2 kommenttia:
Tässähän oli hienosti kaikki sanottu, ja moneen kertaan!
taas on kaikki siis sanottu.
Tässähän oli kaikkki hienosti sanottu, moneen kertaan.
Kaikki on taas siis sanottu.
Lähetä kommentti